Ystäväni George ja Abraham

Kuten otsikosta hyvin ilmenee, tänään puhumme rahasta. Se on yllättävän oleellinen osa tätä vaihto-opiskeluhommaa. Uskokaa pois.

Vaikka lukukausimaksun maksaa joku muu, pitää koululle suorittaa vielä erinäinen määrä labramaksuja (riippuen kurssien määrästä ja käytännönläheisyydestä), orientaatiomaksuja ja käsittelymaksuja (kyllä, kyllä. Byrokratia ei ole ilmaista...). Tänään maksoin viimeisetkin labramaksuni, joita oli eilen varmistuneiden kurssien myötä taas kirjattu minulle lisää. Olivat ystävällisesti muistaneet minua myös myöhästymismaksulla, kun en ollut maksanut tämän viikon maanantaina varmistuneita kurssi-ilmoittautumisiani viime viikon keskiviikkoon mennessä. Yritin selittää asiaa kassan luukulla virkailijalle, mutta aina mainitessani avainsanat "late fee" rapsahti loppusummaan 50 dollaria lisää sakkoa. Meinasin kolmannen korotuksen yhteydessä jo menettää malttini, kunnes sain selitettyä tilanteen. Arvaatte, ettei herunut tippiä sille virkailijalle...

Täällä päässä on käytäntönä, että jokainen hommaa oppikirjan. Ei poikkeuksia. Kirjat eivät sitten ole ihan halpoja, mutta onneksi niitä ei tarvitse hankkia omaksi. Itse vuokrasin kirjani ja säästin kustannuksissa liki 70 %.

Terveydenhuolto on Obamasta huolimatta edelleen kallista, kuulemma. Yksi seitsemästä kämppiksestäni päätti juuri eilen sijoittaa itseensä ja mursi vasemman nimettömänsä lumilautaillessaan. Näin röntgenkuvat, ja täytyy sanoa, että komeasti voi kyllä luu haljeta ja pitkältä matkalta. No, leikkaushoitoahan se vaatii. Koulun talvirieha ja laskettelupäivä on reilun viikon kuluttua. Pitänee silloin testata mihin kaikkeen minun vakuutukseni taipuu.

Viina täällä on halpaa. Bensa myös, vaikka ensin kyllä katselin että huoltoasemien valotauluilla on kaksinkertaiset summat Suomen hintoihin nähden. No, täkäläiset hinnat toki ovat yksikköä [0,77 € / 3,79 L], joten aivan ilmaistahan se menovesi todella on. Aika huikeat säästöt kirjasin myös ostaessani mäyriksen vaniljakokista. Ne harvat kaupat, jotka Suomeen tätä herkkua tuovat, myyvät vastaavaa pakkauskokoa suunnilleen hintaan 20 €, eikä tölkeistä saa edes pantteja. Walmartista kannoin lootan ulos alle viidellä dollarilla. Tuolla hinnallahan sitä käyttää vaikka käsiensä pesuun!

Välillä lompakkoon katsoessa tuntuu, että rahaa on niin paljon ettei Alatalon Mikollakaan ollut lauluissaan ikinä näin paljon. Toisaalta, yhden ja viiden dollarin seteleitä saa ollakin aika tukku, että niillä jotain tekee. Sieltä seasta sitä kaksikymppistä etsiessään toivoisi, että keksisivät tällä puolella lätäkköä muutakin kuin kylterinvihreän musteen.

Huomenna ajattelin kokeilla, kuinka kuvien lisääminen tänne onnistuu. Täytyy tähän blogiin jotain visuaalista sisältöäkin saada, etteivät ne kaikki kaksi lukijaani ikävysty...