Jottei karu totuus unohtuisi, niin opiskelemassahan täällä ollaan. Opiskelu eroaa hieman siitä, mitä se on Suomessa. Suomen päässä on joskus tullut tienattua opintopisteitä aika pienellä työllä, mutta täällä moinen ei onnistu. Pitkin päivää ei siis voi vain hillua rinteessä tai katsella hokia ja juoda kaljaa, vaikka aiempien tekstien perusteella en muuta täällä juuri teekään. Täällä on pakko käydä luennoilla, sillä aiheettomat poissaolot näkyvät välittömästi arvosanassa. Kirjojakin on luettava tai muuten reputat jonkun pistokokeista, joita ei voi uusia. Tiputettuani aikaisemmin kehumani energiatekniikan labratyökurssin pois lukujärjestyksestäni ovat kurssien kotitehtävät olleet järkevissä mittasuhteissa, mikä on huojentavaa, sillä vasta aluillaan olevat projektityöt tulevat vielä viemään paljon nykyistä enemmän aikaa.
Opiskelen täällä kuutta eri kurssia. Kahdella niistä ei ole luentoja, sillä ne ovat oikeastaan projekteja, joista saa opintopisteitä. Toinen näistä projekteista on Formula SAE, joka siis on käytännössä auton suunnittelua ja rakentamista oman formulaluokkansa kilpailuun. Roolini tiimissä on ollut tähän mennessä hätäisesti tehtyjen 3D-mallien parsiminen muiden jäljiltä kasaan. Toinen projekti on vasta alkamassa, ja siinä minun pitäisi kehittää maastokelpoisen pyörätuolin voimansiirtoa paremmaksi.
Luentojen nimellismitta on täällä 50 minuuttia. Polttomoottorikurssin luennot kuluvat kuin siivillä, sillä luennoitsijalla on aina vauhti päällä. Puhetta tulee kuin typen oksideja stoikiometrisen palamisen seurauksena, mutta englanti on ymmärrettävää ja luentokalvot selkeitä. Kotiyliopistossa olen muutamalla vierailijaluennolla tavannut yhtä selkeitä ja samalla aiheestaan erittäin innostuneita luennoitsijoita, mutta tämä professori kykenee samaan suoritukseen kolme kertaa viikossa!
LEAN-tuotantofilosofian kurssi on kaikin puolin asiallinen. Kurssilta löytyy konetekniikan alalla uhanalainen naisluennoitsija, joka on kyllä kieltämättä hyvä työssään. Tuotekehityskurssia luennoi hänen miehensä, jonka asiallisuudesta en ole vielä täysin vakuuttunut. Kurssin sisältö on käsiteltävän aihealueen puolesta kunnossa, mutta luentoesimerkkeinä Call of Duty -räiskintäpelin ja keraamisen Colt-ysimillisen markkinakohderyhmien pohtiminen taisi johtaa useammankin opiskelijan vaivaantumiseen. Ehkä tämä on yksi puoli amerikkaa...
Ilmoittauduin rautatietekniikan kurssille, koska sain tietää, että täällä on suomalainen rautatietekniikan professori. Muilta opiskelijoilta olen saanut kuulla, että koko rautatietekniikan opintosuunta on luotu tyhjästä viimeisen viiden vuoden aikana pitkälti juuri tämän suomalaisen proffan ansiosta. Ikävä kyllä tuota minun kurssiani luennoi intialainen assari, jonka ulosanti englanniksi on kuin Simpsoneiden Apulla. Paitsi että tämä meidän Apu puhuu paljon hitaammin, joten luennoilla ei tahdota päästä ratapölkystä pitkään.
Tätä on ehkä hieman vaikea hyväksyä ja vielä vaikeampi sanoa ääneen, mutta Suomeen verrattuna merkittävin opiskelua edistävä asia on kiltahuoneen puuttuminen. Sinne oli niin helppo hukata puoli päivää, ettei opiskelusta tullut juuri mitään. Täällä ei hyppytunneilla ole juuri muuta tekemistä kuin paiskoa kouluhommia jossain kirjaston nurkassa. Tai näin minä olen toistaiseksi asioita käsitellyt. Kampuksella olisi tietysti keilahalli, biljardipöytä, pingpongia ja ties mitä viihdykettä opiskelijoiden käytettävissä, mutta ihan omaa parastani ajatellen en ole ottanut selvää niiden sijainnista.
PS. Tänään oli rankan koulupäivän jälkeen hyvä rentoutua Red Wingsin pelin parissa kylmä vehnänen kourassa. Selkään taputtelijoitakin piisasi, sillä Filppula päätti pussittaa pari maalia. Ehkä huomenna taas sitten sinne rinteeseen.
No comments:
Post a Comment