Keskiviikkona homman nimi oli paluumatka Minneapolisista Houghtoniin. Tällä kertaa sää oli aivan toisesta maailmasta kuin menomatkalla: sateesta ei ollut tietoakaan, vaan aurinko paistoi täydeltä terältä. Valitsimmekin kohti Duluthia ja Lake Superiorin rantaa vievän tien, sillä lake effect snowta ei ollut tiedossa.
Tie Duluthiin oli nopeaa, 70 mailia tunnissa ajettavaa hyväkuntoista motaria. Onneksi oli, sillä maisemat tällä reitillä olivat hyvin yksitoikkoiset. Jälkeenpäin ajateltuna joku pienempi tie olisi saatanut olla maisemien ja tapahtumien kannalta viihdyttävämpi vaihtoehto.
Minneapolisista Duluthia kohti lähdettyämme piti kääntyä heti 141 mailin kuluttua oikealle... Sitten oltiinkin Duluthissa.
Kaupunkiin laskeutumisessa oli jotain samaa havinaa kuin pohjoisen suunnasta Rovaniemelle saapumisessa. Otin näistä sykähdyttävistä näkymistä parikymmentä kuvaa, mutta kirkas auringonvalo teki kokemattomalle kuvaajalle tepposet: melkein kaikissa kuvissa oli näyttävä heijastus kojelaudan turvatyynyvaroitustarrasta.
Duluth osoittautui oikein sieväksi teollisuus/satamakaupungiksi. Vaikka ajoimmekin vain highwayta pitkin suoraan kaupungin läpi, oli nähtävää yllin kyllin. Kuvassa näkyvät rakennelmat ovat rautatiesiltoja.
Rautatiet päättyivät satamaan tällaisille korkeille silloille. Kuvasta ei ihan täysin käy ilmi, miten valtavan kokoisia nämä rakennelmat olivat.
Satamassa kyhjötti myös pikkuruinen bucket wheel excavator. Taustalla häämöttää komeahko silta, jota pitkin pujahdimme Wisconsinin puolelle.
Satama jatkui pitkälle Duluthista itään. Duluthista pääsee kuulemma valtamerialuksella suoraan Atlantille asti, joten sataman suuruuden ja tärkeyden ymmärtää. Laiturissa oli useita aluksia. Bongasin ainakin tämän "American Victoryn" ja viereisessä pilttuussa olleen "American Spiritin".
Wisconsinin puolella vastassa oli metsää, metsää ja enemmän metsää. Metsän keskellä oli järviä, joiden jäällä oli paikalliseen tapaan pilkkimökkejä tai telttoja. Harmikseni en saanut niistä edustuskelpoisia kuvia. Sen sijaan sain kuviin muutamia avainlipputuotteita keskeltä Wisconsinin metsiä:
Suomalaisia Ponssen metsäkoneita! Wisconsinissa! Torilla tavataan!
Paikasta nimeltä Wakefield löytyi tällaiset nähtävyydet. Vähät jo tuosta toteemipaalusta, mutta katsokaa, kuinka hieno joulukuusi sen vieressä on! Tähti ja kaikki.
Muitakin ihmeellisyyksiä näkyi matkan varrella. Tämä oli yksi monista kasinoista, jotka sijaitsivat täysin keskellä ei-mitään. Näille kasinoille oli kyllä hyvät opasteet, joten ehdin kaivaa kameran valmiiksi ja ottaa kuvan. Monta sympaattista pikkupaikkaa jäi kuvaamatta, kun kylä meni ohi ennen kuin kamera oli valmiina. Yhdessäkin Ewen-nimisessä paikassa oli pari hassua taloa ja Ford-jälleenmyyjä. Ei niin pientä ja nuhruista paikkaa olekaan, etteikö sieltä local Ford dealer löydy!
Houghtonia lähestyttäessa alkoi lumen määrä tien ohessa silminnähden lisääntyä. Ja se oli puhtaan valkoista. Sitä oli satanut poissa ollessamme lisää! Lumivallien korkeus kannattaa suhteuttaa kuvassa olevan auton kokoon ja muistaa samalla, että eletään maaliskuun puoliväliä Sveitsin korkeudella. Autolla ei päässyt pihaan, koska pihatien liittymässä oli yli puolimetrinen aurapenkka. Talon rappusillakin oli polveen asti lunta, sillä kaikki kämppiksetkin olivat olleet spring breakilla eikä kukaan ollut tehnyt lumihommia. Keliolosuhteiden puolesta vaikein etappi roadtripillämme oli siis viimeiset viisi metriä autolta talon ovelle...
Roadtrip oli näin saatu onnellisesti päätökseen. Kuvamateriaalista tulen tekemään vielä muutaman kollaasin, jotka julkaisen myöhemmin tässä blogissa muissa yhteyksissä, jossa ne palvelevat paremmin kokonaisuutta.
Minulle tämä oli huikein roadtrip ja paras spring break ikinä, eikä arvoa vähennä yhtään se, että ne olivat lajissaan ensimmäisiä.
No comments:
Post a Comment