Tiistaina päätimme jättää auton parkkiin. Lähdimmekin tutkimaan Minneapolisin keskustaa jalkaisin. Majapaikasta oli downtowniin muutama maili, mutta raittiissa kevätilmassa matkan taittoi mielellään apostolinkyydillä.
Alkumatkasta kuljimme University of Minnesotan kampusalueen läpi. Yliopiston rakennuksia riitti kahta puolta jokea, joten mistään pienestä kampuksesta ei ollut kyse. Opiskelijoitakin U of M:ssa on monin verroin se mitä Aallossa, Techistä puhumattakaan. Saatoin kävellessäni tulla ohimennen ajatelleeksi minkälaista olisi olla ison kaupungin isossa yliopistossa opiskelemassa. Turha tällaisia on miettiä. Voin kysellä sitä yhdeltä isommasta koulusta valmistuneelta proffaltani heti sen jälkeen kun olemme maanantaina saaneet spring breakin kalajutut kerrottua.
Kampuksen ja jokirannan välissä korkealla jokitöyräällä mutkitteli tie, josta oli mukavat maisemat. Edessäpäin häämöttää määränpää: Minneapolis downtown.
University of Minneapolisin urhelujoukkue on nimeltään Gophers (taskurotat). Joukkueen tunnus on iso M-kirjain, kuten tarkkavaisimmat jo saattoivat huomata katsomalla oheista Mississippijoen ylittävästä sillasta taltioitua kuvaa. Täten ehdotan, että Aalto-yliopistonkin tulee pyrkiä samanlaiseen näkyvyyteen maalaamalla Lehtisaaren silta herra-ties-minkäväriseksi ja teippaamalla siihen helvetin isot A!-logot.
Siltoja Minneapolisissa riitti. Useimmat olivat moottoritiesiltoja.
Minneapolisin keskustassa on ollut muinoin saha ja ainakin yksi mylly. Näin siksi, että kaupungin kohdalla on sopivasti ollut koski, josta on saanut voimaa siipirattaaseen. Vai olisikohan sittenkin niin, että koski on ollut siellä ennen kaupunkia ja teollisuutta?
Niin taikka näin, yksi komeimmista silloista oli tämä kosken alapuolella sijainnut kevyen liikenteen käyttöön pyhitetty kiviholvisilta. Sillan rakenne ja linjaus kuitenkin haiskahtavat vahvasti entiseltä rautatiesillalta, jolta oli rullattu kiskot talteen. Kuvassa näkyy myös hassunnäköinen voimalinjan pylväs. Kamerassa tai tietokoneesi grafiikkaohjaimessa ei liene mitään vikaa, vaan pylväs näytti oikeastikin siltä, että pyöreää muotoa oli approksimoitu hieman liian alhaisilla grafiikka-asetuksilla...
Kuvan valkea silta edusti tuoreempaa rakennuskantaa. Kyseessä on highway 35:n silta, jonka edeltäjä romahti Mississippiin vuonna 2007 surmaten 13 ihmistä. Uusi silta suunniteltiin ja rakennettiin ennätysnopeudella ja se oli käytössä jo noin vuoden kuluttua tapahtumasta.
Siltaturman uhreille on pystytetty muistomerkki sillan läheiseen puistoon. Menehtyneiden nimet ja elämäntarinat on kerrottu lyhyesti pystytolpissa. Isossa kivessä on hakattuna onnettomuudesta selvinneiden nimet ja joitain mietelauseita. Muistomerkissä itsessään ei mainita, minkä takia se on olemassa. Ei päivämäärää, ei mitään.
Traagisesta onnettomuudesta huolimatta Minneapolisissa tunnutaan pitävän silloista. Jopa niin paljon, että niitä viritellään kuivallekin maalle talojen väliin. Nämä ns. skywayt luovat keskustan liiketilojen ja kauppojen välille verkoston, jota pitkin pääsee liikkumaan monen korttelin päähän ilman että tarvitsee altistua raittiille ulkoilmalle.
Vaikka Minneapolis ei mikään Manhattan olekaan, tuovat korkeat rakennukset kieltämättä suurkaupungin tuntua. Keskeltä kuvaa alkaa Nicollette Mall (Nicorette in Finrand), jonka varrelle on keskittynyt suurin osa keskustan kaupoista. Vasemmalla vinkeännäköisen julkisivun omaavan rakennuksen edessä oli "syövästä selvinneiden puisto".
Yksi kaupungin monista kirjastoista oli myös mielestäni melko komea.
Olikohan tämä Minneapolisin musiikkitalo? En tiedä. Hauska idea joka tapauksessa, ettei kaikkien seinäpintojen tarvitse olla mainosten peitossa.
Kaksi kuukautta olen viettänyt Jenkeissä, ja nyt vasta näen tällaisen stereotypisen amerikkalaisen koko perheen elokuvista tutun farmariauton ensimmäistä kertaa. Kannatti käydä Minneapolisissa!
Höh. Mutkat piti jättää ulos...
Iltaohjelmassa oli puhdasta huikeutta NHL-lätkäpelin muodossa. Vastakkain olivat Minnesota Wild ja Anaheim Ducks - tämän päivän änärijoukkueista ne suomalaispitoisimmat. Serkku oli päässyt piireihin ja hankkinut meille liput 65 amerikansuomalaisen ryhmästä, joten myös lehtereiden puolella oli suomalaiskonsentraatio kohdillaan.
Joukkueet alkulämmittelyn aikana jäällä. Kuudestoista muurahainen vasemmalta on Anaheimin numero 8.
Let's play hockey! Peli pääsi alkamaan, ja tehtiin siellä muutakin kuin tapeltiin (toki tietysti sitäkin). Maaleja nähtiin neljä, joista kolme hyväksyttiin. Ensimmäinen, kotijoukkueen hylätty maali aiheutti hurjan buuausmyrskyn, kun hylkäyspäätöksen jälkeen monitorissa pyörineestä uusinnasta näki lehtereille saakka, että kiekko oli kokonaan viivan yli. Kotijoukkueen kahden erän hallinnasta ja johdosta huolimatta Anaheimin suomalaiset olivat lopulta ne, jotka maalisyötöillään siivittivät vierasjoukkueen voittoon ja latistivat kotiyleisön tunnelman. Minä en valittanut. Olen nähnyt livenä, kun Teemu Selänne tekee uransa 1424:nnen NHL-tehopisteen.
Toisen erän awkward silencen aikana suomalaisdelegaatio lauloi onnittelulaulun Mikko Koivulle, joka juuri meille sopivasti täytti pelipäivänä 30 vuotta. Hallin muu 18800-päinen yleisö ymmärsi ilmeisesti sävelestä mitä oli tekeillä, ja antoi kohteliaat aplodit esityksellemme. Tai Mikolle.
No comments:
Post a Comment