Olimme kuulleet, että Mississippijoen ympäristössä voi hyvällä tuurilla nähdä merikotkia. Serkulta saimme tietää paikasta, jossa niitä näkee takuuvarmasti. Päätimekin suunnata maanantaina Mississippiä alavirtaan ja kohti Wabashan kotkakeskusta. Minneapolisista sinne oli vajaan parin tunnin ajomatka, joten pienehkön roadtripin tuntua oli jälleen ilmassa. Maisemat olivat vuoroin komeita ja vuoroin kauniita:
Välillä oli edessä vähän kapeampaa ja toisinaan taas leveämpää tietä. Yllä olevassa kuvassa toisen ajosuunnan kaistat menevät vasemmalla näkyvässä eri kallionleikkauksessa. Varsinkin mäissä oli useampia kaistoja tarjolla, jotta raskas liikenne pääsee ryömimään rauhassa mäet ylös.
Yön aikana oli satanut lunta, joten aurauskalusto oli liikkeellä.
Red Wing -nimisen kaupungin keskustaa.
Mississippi virtaa Red Wingin ja Lake Cityn välisen osuuden melkoisen leveänä. Hiljaisesta virtausnopeudesta johtuen joki oli päässyt jäätymään.
Vaikka muita kuvia katsellessa saattaakin luulla, että olimme tien päällä aivan yksin, niin se ei ollut aivan koko totuus. Oli siellä muutakin liikennettä. Meitä peesaili pitkän matkaa tällainen komea ilmestys, ja hyvin tuntui pysyvän mukana, vaikka nopeus nousi välillä kuuteenkymmeneen mailiin tunnissa.
Vihdoin saavuimme Wabashaan.
Kylän suurin nähtävyys on aivan joen rannalla sijaitseva kotkakeskus, joka kerää tietoa kotkista ja tutkii niiden elämää. Meille kerrottiin, että keskuksessa pidettiin aina muutama kotka näytillä, joten kotkien näkeminen oli taattu. Kotkien tarhaus oli silti toteutettu tavalla, jota en osannut millään tapaa odottaa: laitoshoidossa olleet viisi kotkaa olivat "terraariossa", joka oli erotettu aulasta lasiseinällä. Vielä enemmän järkytyin, kun näin turisteja lasiseinän väärällä puolella kuvaamassa kotkia kännykkäkameroillaan.
Kyllä. Terraarioon pääsi astelemaan avoimesta ovesta sisään. Kotkat olivat noin metrin mittaisessa talutushihnassa. Ne eivät kavahtaneet ihmisiä millään tavalla. Pidempikätinen kaveri olisi saattanut yltää rapsuttamaan kotkaa kävijöille rajatulta alueelta käsin. Niitä nokkia ja kynsiä katsellessa päätin kuitenkin jättää rapsuttamatta. Veljelläni oli huonoja muistoja vuosien takaa erään eläintarhan kalkkunoiden kohtaamisesta, joten hän tyytyi kuvaamaan lintuja turvaetäisyyden päästä. Ja hyvin kuvasikin:
Keskuksen asukkaisiin kuului neljä valkopäämerikotkaa sekä yksi maakotka. Kaikki laitoksen kotkat olivat lentokyvyttömiä. Monen kotkan kohtalona oli ollut autokolari, kun tien varteen jäänyttä raatoa syömään tullut kotka oli yrittänyt puolustaa ateriaansa autoa vastaan - tuhoisin seurauksin. Kotkille oli annettu paikka kotkakeskuksesta siinä tapauksessa, mikäli leikkaukset eivät olleet auttaneet niitä siivilleen.
Kotkat tähystivät ikkunoista ulos joelle. Kun ikkunan toisella puolella liihotteli kotka, alkoi sisätiloissa infernaalinen kiljunta: tunkeilija reviirillä! Ja niitä kotkia oli ulkonakin joka paikassa. Wabashan kohdalla jokiuoma on kapea ja virta verrattain vuolas, joten avovettä löytyy läpi talven. Se tuntuu houkuttavan kotkia puoleensa, sillä veden ääreltä löytyy runsaasti ravintoa. Keskuksen läheltä kulkevan rantabulevardin viereisissä puissa päivysti pari kotkaa, jotka eivät säikkyneet vähääkään, vaikka niitä kuvasi melkein suoraan alapuolelta:
Eikä tässä vielä kaikki! Keskuksen kotkia ei ruokittu terraariossa, vaan hoitaja vei ne vuorotellen viereiseen auditorioon lounastamaan. Auditoriossa ihmiset saivat kuvauttaa itsensä kotkan kanssa - jos uskalsivat sen jälkeen, kun näkevät otuksen pistelevän jänistä poskeensa luineen päivineen.
Vierailu kotkakeskuksessa oli erittäin hieno ja sykähdyttävä kokemus. Wabashaan kannattaa pysähtyä hetkeksi, mikäli Mississippin laaksossa on kulkemassa. Kotkakeskus ympäristöineen ansaitsee virallisen hyväksyntäni. Amerikankotka liitää!
No comments:
Post a Comment