San Francisco

Viikko reissussa ja seitsemän yötä viidessä eri paikassa tekevät tehtävänsä. Maanantaiaamuna taas yhdestä hostellihuoneesta herätessäni piti avata verhot ja kurkata ulos, jotta muistin, missä olin. Olin San Franciscossa. Täällä oli tarkoitus tosin pysyä peräti neljä yötä ja kolme päivää.

Mutta eipä mennä asioiden edelle, sillä bussimatka edellisestä kohteesta Los Angelesin liepeiltä San Franciscoon oli varsin mielenkiintoinen. Olimme edenneet kuuden tunnin matkasta noin kaksi tuntia, kun bussin takalokasuojasta alkoi kuulua pauketta ja töminää. Täpötäydessä bussissa monet matkustajat havahtuivat ja katselivat ympärilleen. Bussi jatkoi matkaa, mutta tien pomput ja kuopat alkoivat tuntua ikävästi matkustamoon. Erään sillan liikkumasauma jysähti niin kovaa, että yksi matkustajista hoippui kuskin luokse ja pyysi pysäyttämään bussin. Olimme parkissa moottoritien reunassa keskellä aavikkoa. Bussi oli kallellaan vasemmalle. Kaikki viittasi rengasrikkoon.

Kuski kävi tarkastamassa tilanteen bussin ulkopuolella, mutta tuli sitten sisälle ja jatkoi ajamista. Nilkutimme miltei puolen tunnin matkan moottoritien piennarta kallellaan olevalla bussilla. Sitten tulimme huoltoasemalle.  Kuski kuulutti, että bussi ei teknisen vian takia jatka pidemmälle. Takaa tulee toinen bussi San Franciscoon kolmen tunnin kuluttua. Sekin on ehkä täynnä, sillä on äitienpäiväsunnuntai. Korvaava bussi on tilattu, mutta sen saapumisesta ei ollut vielä varmuutta. Pääsin bussista pihalle ja menin heti tarkistamaan vauriot: yllätyksekseni huomasin kaikissa renkaissa olevan ilmaa, mutta vasemman takanurkan jousitus oli aivan tontissa. Pettynyt ja epätietoinen väkijoukko parveili huoltoaseman pihalla ja subway-ravintolassa. Oli kuuma. Huoltoaseman kioski teki varmaan viikon myynnin puolessa tunnissa pelkkää pullovettä myymällä.

Odottelimme tunnin, puolitoista. Bussikuski kiersi subwayssa kertomassa matkustajille, että uusi bussi olisi lähetetty Losista. Siirryimme toiveikkaana pihalle odottelemaan. Pian huoltoaseman pihalle kaarsi tiepalvelun huoltoauto. Huoltoauton Manuel kyykki bussin takarenkaan vieressä ja ihmetteli tapahtunutta, sillä yhdestä takarenkaasta puuttui iso pala pintaa. Kallistuman syyksi paljastui bussin ilmajousituksen rikkoontuminen, sillä tuo renkaan pinnan puuttuva palanen oli todennäköisesti rikkonut jousituksen paineilmaletkut lokasuojassa pyöriessään. Manuel irrotti bussin renkaan, korjasi paineilmaletkut ja laittoi uuden renkaan paikalleen. Bussi oli nopeasti valmis jatkamaan matkaa, ja kahden tunnin viivästyksen jälkeen olimme taas menossa kohti San Franciscoa.

Maanantai San Franciscossa valkeni aurinkoisena mutta viileänä. Lämmintä oli parikymmentä astetta, mutta tuuli mereltä puhalsi kylmästi. Lähdin tutustumaan kaupunkiin julkisilla kulkuvälineillä. Hostellilta sain hyvän kartan, josta näkyi bussilinjat ja pysäkit. Suuntasin hostellilta vastakkaiseen suuntaan kuin edellisenä päivänä olin sinne saapunut. Saapuessani ohitin Macy’sin tavaratalon, Hilton-hotellin ja useita pankkikonttoreita ihan samalla kadulla aivan hostellini kupeessa. Samaa katua eteenpäin jatkaessani kävelin kuitenkin suoraan Tenderloinin kaupunginosaan, joka on tämän mestan Kallio leipäjonoineen ja persoonallisine jonottajineen. Ilmassa haisi vahvasti lääkärin määräämä savuke. Kaikki alueen asukkaat eivät kuitenkaan olleet kodittomia köyhiä: erääseen porttikongiin nojaili kaveri, jolla oli tuuman paksuinen setelinippu kädessä. Odotteli varmaankin apteekkaria.

Pääsin Fisherman’s Wharfin kaupunginosaan. Sieltä lähtivät kiertoajelubussit, joihin olin ostanut kolmen päivän lipun. Ensimmäisenä kävin keskikaupungin lenkin, jonka reitti kulki kuuluisan laiturialueen, pilvenpiirtäjien kansoittaman keskikaupungin, tuon arveluttavan Tenderloinin alueen ja Chinatownin läpi. Valtavan korkeita tornitaloja ei San Franciscossa juurikaan ole, mutta löytyypä sieltä maailman korkein pyramidi:

Yksi syy tornitalojen vähäisyydelle on kaupungin sijainti maanjäristysvyöhykkeellä. San Francisco on kokenut historiansa aikana useita järistyksiä, joista vuoden 1906 järistys kaasuvuotoineen poltti melkein koko kaupungin ja vuoden 1989 järistyskin tuotti mittavat tuhot. Vuoden 1906 järistyksessä suuremmalta tuholta vältyttiin pormestari Van Nessin neuvokkuuden ansiosta: hän määräsi armeijan räjäyttämään taloja tulipalon reitiltä, jotta palon eteneminen saatiin rajattua ja edes joitain rakennuksia säästettyä. Vuoden -89 järistyksessä taas tuhoutui pitkä pätkä moottoritietä ja rakennuksista muun muassa taidegalleria, jonka kupolin muodosta George Lucas on saanut innoituksen R2D2-droidin ulkomuotoon. Galleria rakennettiin uudelleen, mutta moottoritietä ei. San Francisco onkin siitä erikoinen amerikkalainen kaupunki, ettei sen läpi mene motaria lainkaan.

R2D2-rakennus näkyy ylemmän kuvan keskivaiheilla. Alemmassa kuvassa kupoli jää taka-alalle pylväiden katveeseen. Pylväiden välissä oli keltaisella rikospaikkanauhalla rajattu alue. Opas kertoi, että mistään dramaattisesta ei ole kyse. Siellä on vain kyhmyjoutsenen pesä hieman keskeisellä paikalla.

Kävinpä toisellakin kiertoajelulla maanantaina. Ajelu suuntautui Golden Gate –sillan yli Sausaliton kaupunkiin ja sisälsi kuvauspysähdyksen sillan kupeessa. Sillan tienoilla vallitsi hyvin paikallinen sumu, joka peitti vain sillan toisen kannatinpylvään huipun. Sillan ali seilasi useita isoja rahtilaivoja.

Sausalito on kalleinta asuinaluetta San Franciscon lahden alueella. Viidellä miljoonalla taalalla ei vielä kuulemma kummoista mökkiä saa. Asemakaava oli jotenkin hyvin välimerellinen. Sausalitossa on suuri pienvenesatama, sillä paikalliset ovat huomanneet, että jahtien pitäminen laiturissa San Franciscon puolella ei ole millään tapaa fiksua.

Miksi? No koska siellä on näitä ja ne olivat siellä ensin:

Merileijonat kuulemma tuhoavat, sotkevat ja maustavat veneitä omalla luontaisella aromillaan. Ja merileijonat on suojeltu, joten ne eivät sieltä lähde, elleivät ne itse halua. Opas kertoi, että ranta… eikun merileijonia yritettiin taannoin kehottaa lähtemään mm. soittamalla hevimusiikkia kovalla ja ampumalla otuksia palokunnan vesitykeillä. Kuinka ollakaan, osoittautui että nämä möhkäleet diggailivat raskasta musiikkia ja käänsivät vain kylkeä vesitykillä ammuttaessa, jotta toinenkin puoli tulee hierottua. Merileijonat päättivät jäädä.

Illalla tapasin vielä suomalaisen opiskelukaverini, joka oli kaupungissa samaan aikaan ihan sattumalta. Kävimme Telegraph Hillin näköalatasanteella, Chinatownissa, Lombard Streetillä, Cable car museossa sekä ajoimme vielä pienen pätkän nuilla legendaarisilla ratikoilla.

Chinatownissa myytiin kiinankaalia. Kuinka etnistä!

On se kiero, mutta vielä kierompi katu löytyy kuulemma New Yorkista: Wall Street :D

Ratikkamuseosta museon teki ainoastaan laitteiston ikä. Ratikkamuseo oli itse asiassa toimiva laite, jota pääsi katsomaan. Museohallissa pyöri valtavat pyörät, jotka pitivät vaijerin liikkeessä. Cable carin toimintaperiaate on pitkälti sama kuin hiihtohissien: vaunu tarraa kiinni kadussa olevassa urassa kulkevasta kaapelista ja saa vauhtia. Mutkissa, risteyksissä ja kääntöpöydillä pitää kuskin osata irrottaa veto. Mietimme, että tuon jatkuvasti pyörivän kaapelin voisi hyödyntää asentamalla omaan autoonsa samanlaisen kaapelitarraimen kuin ratikoissa ja säästämällä polttoainekuluissa.

Ja kaikki tämä yhdessä päivässä! Lisää materiaalia San Franciscosta, kaupungista lahden rannalla seuraa määrittelemättömän pituisen hetken kuluttua.