Asioita, joita jään kaipaamaan:
- Kokolattiamatto. Aivan rajattoman nerokas keksintö! Eipä villakoirat juokse nurkissa, kun ne tarttuvat maton hapsuihin.
- Pankin asiakaspalvelu. Pankkiin voi marssia ilman ajanvarausta ja olla silti ainoa asiakas. Asia kuin asia hoituu parissa minuutissa, kun sinua palvelee parhaillaan kolme virkailijaa: yksi varmentaa henkilöllisyyden, toinen tulostaa paperit ja kolmas kyselee, miten viikonloppu meni ja onko Suomessa tähän aikaan vuodesta pimeää. Ei liene tarvetta heijastella vastaavaan tilanteeseen koti-Suomen pankeissa. Jokaisella varmasti on omat kokemuksensa siitä palvelusta...
- Lumisade. Monella muulla ihmisellä tämä saattaisi olla tuolla toisen listan puolella. Ei minulla. Minä tykkään, kun talvella on lunta ja pakkasta. Ja täällä on.
- Lumitöiden sujuminen. Tehokkuudesta ei voida puhua, mutta kun on laittaa tarpeeksi rautaa rajalle ja miehiä perään niin lumi liikkuu. Ja ihmisiä ketuttaa vähemmän.
- Mt. Ripley. Joudun varmaan hommaamaan omat laskettelukamat ensi kaudelle...
- Ihmisten ystävällisyys ja välittömyys. Kovasti joka paikassa kysellään, että mitäpä kuuluu. Kaikki ei tosin jaksa enää kuunnella, kun minä heille kuulumiseni kerron. Jossakin vaiheessa ymmärsin, että e on vaan tapana kysyä, vaikka ei pätkääkään kiinnostaisi.
- Edullinen hintataso. Limu ja olut on naurettavan halpaa. Ravintolaruokakin on edullisempaa kuin Suomessa. Polttoaineen hinnasta en autottomana ole suoraan päässyt nauttimaan, mutta välillisesti varmaan kylläkin.
- Koulu. Jotkut asiat on täällä hoidettu kunnolla. Kuten esimerkiksi opetus.
- NHL-jääkiekko. Kun on kerran jäänyt koukkuun, niin joutuu varmaan ensi kaudeksi virittelemään jonkun konstin, millä pelejä näkee Suomessa. Ai niin, ei ne ihan prime timessa taida siellä näkyä...
- Kaverit. Monta hyvää tyyppiä olen täällä tavannut. Toisaalta, onpahan syytä tulla tälle puolelle merta uudemmankin kerran.
Asioita, joita ei tule ikävä:- Mt. Ripley. Joudun varmaan hommaamaan omat laskettelukamat ensi kaudelle...
- Ihmisten ystävällisyys ja välittömyys. Kovasti joka paikassa kysellään, että mitäpä kuuluu. Kaikki ei tosin jaksa enää kuunnella, kun minä heille kuulumiseni kerron. Jossakin vaiheessa ymmärsin, että e on vaan tapana kysyä, vaikka ei pätkääkään kiinnostaisi.
- Edullinen hintataso. Limu ja olut on naurettavan halpaa. Ravintolaruokakin on edullisempaa kuin Suomessa. Polttoaineen hinnasta en autottomana ole suoraan päässyt nauttimaan, mutta välillisesti varmaan kylläkin.
- Koulu. Jotkut asiat on täällä hoidettu kunnolla. Kuten esimerkiksi opetus.
- NHL-jääkiekko. Kun on kerran jäänyt koukkuun, niin joutuu varmaan ensi kaudeksi virittelemään jonkun konstin, millä pelejä näkee Suomessa. Ai niin, ei ne ihan prime timessa taida siellä näkyä...
- Kaverit. Monta hyvää tyyppiä olen täällä tavannut. Toisaalta, onpahan syytä tulla tälle puolelle merta uudemmankin kerran.
- Kuivauskaapin puuttuminen. Tiskatut astiat kuivataan koreissa, jotka vievät lavuaarin ympärillä pöytätilaa. Lavuaarin kohdalla kaapistossa on aukko ja aukossa ikkuna ulos.
- Mittayksiköt. Jenkeillä itselläänkin on vaikeuksia lukea esimerkiksi mittavälineitä.
Pari kertaa meinasin itsekin mennä vipuun, kun työntömitta näyttää desimaalilukua ja jyrsimen työsyvyyden mittarissa on tuuman puolikkaat, neljäsosat ja tällä kertaa näköjään myös kahdeskymmenesosat. Joissain paikoissa saattaa olla kuudestoista- ja kolmaskymmeneskahdesosat, joten näiden kanssa saa olla kyllä tarkkana. Ongelmia ilmeni myös 3D-suunnitteluprojektissa, jossa laskin purjeveneen ulkomittoja toiselle kaverille, jonka piti tehdä paatista tietokonemalli. Annoin mitat hänen mielikseen tuumina, mutta eipä kelvannut: piti olla kuulemma jalkoja, että niin isoja mittoja pystyy suhteuttamaan. No, tuumia tarvittiin kuitenkin siinä vaiheessa, kun mitat piti syöttää tietokoneohjelmaan. Ihme värkkäämistä. En pysty ymmärtämään, miten joku voi sanoa "tuumasta toimeen"...
- Ovenkahvat. Ei yhtä ainutta kunnolla suunniteltua ovenkahvaa koko mantereella! Omakotitaloissa on ovinupit, joista minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa. Meidän talossa on muutamassa ovessa ihan kahva-kahvat, joita pitää kuitenkin kääntää melkein 90 astetta saadakseen oven auki (suomalaisissa vastaavissa tarvitsee painaa ehkä 30 astetta maksimissaan). Ja julkisten rakennusten ovenkahvat! Ihan käsittämättömiä virityksiä.
Käytössä on kahta eri tyyppistä kahvaa: painettava laatta ja liikkuva kaide. Molemmat sijaitsevat pääsääntöisesti liian alhaalla, joten niitä sujuvasti käyttääkseen pitää kumartua. Niiden liikeradat ovat niin laajoja, että ovea avatessa kahva ei anna mitään tukea, ja yleensä rojahdankin olkapää tai naama edellä ovea päin. En lähtökohtaisestikaan ymmärrä, miksi julkisten rakennusten ovet pitää olla lukonkielellä kiinni, vaikka nissä on ovipumput. Yllä olevan kuvan oven avaaminen ei onnistunut, vaikka osasinkin käyttää "kahvaa". Tämä kuva on otettu 19.4., jolloin viimeisin lumimyräkkä iski Houghtoniin.
- Autonrenkaat. Uskomattomia tohveleita talvikelissä. Täällähän ei siis nastan nastaa saa olla renkaassa. Nelivetoautolla ja kymmenen mailia tunnissa tyhjällä walmartin parkkipaikalla voi olla hetken hauskaa, mutta maantiellä 55 mailia tunnissa luistellessa on leikki kaukana.
- Hanavesi. Meidän talossa se on yhdessä hanassa värikästä ja muissa muuten vaan jännän makuista. Täytyy myöntää, että olen kuluneen kolmen kuukauden aikana aiheuttanut keskivaikean ympäristökatastrofin ostamalla kaupasta pullovettä. Tyhjät pullothan päätyvät tietysti roskiin ja edelleen Tyynenmeren jätepyörteeseen, josta delfiinit ja sinijalkasuulat niitä syövät ja tukehtuvat niihin.
- Pullopantit (ks. edellinen kohta) ja kunnolliset palautusautomaatit. Ennen senior barrel -juhlia kävimme palauttamassa pickup-truckin lavan täydeltä pulloja. Laskimme, että noin kuusisataa pantillista pulloa meni palautukseen. Harvassa olivat ne pullot, jotka menivät kerralla koneeseen. Monta pulloa piti tarjota koneeseen useamman kerran, ennen kuin kone tunnisti ne pantillisiksi.
Listaus saattaa vielä täydentyä, vaikka montaa viikkoa ei tätä komennusta olekaan enää jäljellä. Kotisuomessahan sitä vasta kunnolla huomaa, mitä oikeasti jäi kaipaamaan.
Pari kertaa meinasin itsekin mennä vipuun, kun työntömitta näyttää desimaalilukua ja jyrsimen työsyvyyden mittarissa on tuuman puolikkaat, neljäsosat ja tällä kertaa näköjään myös kahdeskymmenesosat. Joissain paikoissa saattaa olla kuudestoista- ja kolmaskymmeneskahdesosat, joten näiden kanssa saa olla kyllä tarkkana. Ongelmia ilmeni myös 3D-suunnitteluprojektissa, jossa laskin purjeveneen ulkomittoja toiselle kaverille, jonka piti tehdä paatista tietokonemalli. Annoin mitat hänen mielikseen tuumina, mutta eipä kelvannut: piti olla kuulemma jalkoja, että niin isoja mittoja pystyy suhteuttamaan. No, tuumia tarvittiin kuitenkin siinä vaiheessa, kun mitat piti syöttää tietokoneohjelmaan. Ihme värkkäämistä. En pysty ymmärtämään, miten joku voi sanoa "tuumasta toimeen"...
- Ovenkahvat. Ei yhtä ainutta kunnolla suunniteltua ovenkahvaa koko mantereella! Omakotitaloissa on ovinupit, joista minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa. Meidän talossa on muutamassa ovessa ihan kahva-kahvat, joita pitää kuitenkin kääntää melkein 90 astetta saadakseen oven auki (suomalaisissa vastaavissa tarvitsee painaa ehkä 30 astetta maksimissaan). Ja julkisten rakennusten ovenkahvat! Ihan käsittämättömiä virityksiä.
Käytössä on kahta eri tyyppistä kahvaa: painettava laatta ja liikkuva kaide. Molemmat sijaitsevat pääsääntöisesti liian alhaalla, joten niitä sujuvasti käyttääkseen pitää kumartua. Niiden liikeradat ovat niin laajoja, että ovea avatessa kahva ei anna mitään tukea, ja yleensä rojahdankin olkapää tai naama edellä ovea päin. En lähtökohtaisestikaan ymmärrä, miksi julkisten rakennusten ovet pitää olla lukonkielellä kiinni, vaikka nissä on ovipumput. Yllä olevan kuvan oven avaaminen ei onnistunut, vaikka osasinkin käyttää "kahvaa". Tämä kuva on otettu 19.4., jolloin viimeisin lumimyräkkä iski Houghtoniin.
- Autonrenkaat. Uskomattomia tohveleita talvikelissä. Täällähän ei siis nastan nastaa saa olla renkaassa. Nelivetoautolla ja kymmenen mailia tunnissa tyhjällä walmartin parkkipaikalla voi olla hetken hauskaa, mutta maantiellä 55 mailia tunnissa luistellessa on leikki kaukana.
- Hanavesi. Meidän talossa se on yhdessä hanassa värikästä ja muissa muuten vaan jännän makuista. Täytyy myöntää, että olen kuluneen kolmen kuukauden aikana aiheuttanut keskivaikean ympäristökatastrofin ostamalla kaupasta pullovettä. Tyhjät pullothan päätyvät tietysti roskiin ja edelleen Tyynenmeren jätepyörteeseen, josta delfiinit ja sinijalkasuulat niitä syövät ja tukehtuvat niihin.
- Pullopantit (ks. edellinen kohta) ja kunnolliset palautusautomaatit. Ennen senior barrel -juhlia kävimme palauttamassa pickup-truckin lavan täydeltä pulloja. Laskimme, että noin kuusisataa pantillista pulloa meni palautukseen. Harvassa olivat ne pullot, jotka menivät kerralla koneeseen. Monta pulloa piti tarjota koneeseen useamman kerran, ennen kuin kone tunnisti ne pantillisiksi.
Listaus saattaa vielä täydentyä, vaikka montaa viikkoa ei tätä komennusta olekaan enää jäljellä. Kotisuomessahan sitä vasta kunnolla huomaa, mitä oikeasti jäi kaipaamaan.
No comments:
Post a Comment