Koekuumotus

Kämppäkavereilla oli lauantaina jännät paikat. Kahdella kaverilla oli edessä niin kutsuttu FE-koe. Testin tarkoitus on varmistaa, että valmistuva opiskelija on ansainnut insinöörin arvonimen. Yliopistosta voi siis valmistua ilman tätä testiäkin, mutta tällöin ei ole asiaa kaikkein vaativimpiin työtehtäviin, jossa tämän leiman  edellytetään löytyvän paperista. Yksi tämän talon asukeista oli käynyt kokeessa jo aiemmin, ja piti huolen siitä, että tuoreempia kokelaita peloteltiin kokeen vaativuudella tarpeeksi.

Ja onhan tuo koe aikamoinen. 180 kysymystä ja 8 tuntia aikaa. Siinä ei kauaa ehdi yhtä kohtaa miettiä. Kuulemani perusteella kokeesta ja koetilanteesta tulee mieleen ylioppilaskirjoitukset: kokelaat istuvat jumppasalissa, sallitut välineet ovat kynä-kumi-viivotin sekä sallittu laskin, ja kysymykset ovat monivalintatehtäviä. Kysymykset jakaantuvat yleiseen osioon ja oman alan osioon. Yleisessä osiossa koneinsinöörikin joutuu vastaamaan lämmönsiirron ja sähköopin kysymyksiin, mutta toisaalta myös sähköinsinöörin pitää osata virtausmekaniikkaa ja lujuusoppia. Oman alan kysymyksissä mitataan syvempää osaamista. Koetilanteessa annetaan avuksi 200-sivuinen kaavakokoelma. Jotta siitä olisi todella hyötyä, täytyy oikeasti tietää mitä tekee ja millä hakusanalla se haluttu yhtälö siitä puhelinluettelosta löytyy.

Kaverit kömpivät iltapäivällä takaisin kämpille hyvin uupuneina. "My brain hurts", kuului kommentti kahdeksan tunnin rypistämisen jälkeen. Kiire oli kuulemma tullut, ja osa vastauksista oli pitänyt heittää arvalla. Kokeen jälkeisen helpotuksen purkautuminen kesti monta tuntia. Lähdimme illalla ravintolaan syömään, ja yllättävän monesta asiasta saatiin tekniikka-aiheinen debaatti aikaiseksi, koska päivällä kokeessa oli kysytty jotain vähän asiaan viittaavaa.

Kokeen läpäisyprosentti koneinsinööreillä on kuulemma 66 % pintaan, mutta Michigan Techistä valmistuvilla läpipäässeiden osuus hipoo 85 prosenttia. MTU:n kehuttu, laaja ja vankka perusteiden opetus kantaa tässä hedelmää. Joissain kouluissa ei kuulemma edes opeteta esimerkiksi termodynamiikkaa koneinsinööreille, mikä väistämättä laskee tuloksia testissä.

En tiedä haluaisinko itse kokea saman. Näillä kavereilla ei täällä ole diplomityötä tai kandityötä ristinään, mutta nämä sertifioidut kokeet eivät kuulosta juuri paremmalta vaihtoehdolta. Suomalaista YO-koetta voi yrittää uusia pari kertaa, ja reputtamalla jonkin pakollisen aineen kaikki yrityskerrat et vaan yksinkertaisesti saa valkolakkia. FE-koetta kuulemma saa yrittää niin monta kertaa kuin haluaa, mutta siitä huolimatta systeemi on varsin raadollinen. Ja tosiaan: oikeat vastausvaihtoehdot arvaamalla voi päästä testin läpi. Toki se on epätodennäköistä, mutta mahdollista.