Maan tavalla, osa 1

Ei, en ole hautautunut lumeen tai mitään muutakaan vastaavaa. Koulunkäynti vaan tuntuu jotenkin niin mielenkiintoiselta, että pari edellistä päivää on pitänyt sykkiä aika lailla kellon ympäri, eikä blogille ole riittänyt aikaa. Lumeen hautautuminen ei kieltämättä ole kaukaa haettu vaihtoehto, kun lähipäivien säätä tarkastelee vaikkapa oheisesta kuvasta:

Kuvassa kello on kuta kuinkin puoli yksitoista aamupäivällä ja näkyvyys kaksi taloa, eli puoli korttelia. Navakka tuuli ei ainakaan paranna näkyvyyttä. Lasketteluksekuksenkin joutuivat keskiviikkona pitämään suljettuna, kun  edeltävänä päivänä alkanut myräkkä satoi aluksi alijäähtynyttä vettä, joka kuulemma kuorrutti rinteet luistinradaksi. Myös peruskoululaisilla oli kuulemani mukaan vapaapäivä tiistaina.

Koulujen sulkeminen on yksi käytäntö, mikä eroaa Suomessa käytetyistä toimintatavoista. Syy on ilmeisesti pelkästään logistinen, sillä huonon ajokelin sattuessa lapsia ei näemmä tarvitse viedä kouluun. Huono keli tulee vastaan yllättävän nopeasti, sillä täällä ei autoissa käytetä nastarenkaita. Liikenteessä näkeekin kaikenlaisia oman elämänsä Vatasia ja Mäkisiä huvittelemassa puuttuvalla pidolla. Kolareita en ole silti nähnyt yhtään, mutta jyrkissä mäissä on tämän tästä autoja jumissa.

En ihan heti pysty sanomaan missä risteyksessä olisin nähnyt täällä kärkikolmion. En tiedä onko kyseessä vain tämän alueen erikoisuus, mutta väistämisvelvollisuus ilmoitetaan risteyksissä stop-merkein. Aurausviittoja täällä ei harrasteta. Havahduin tähän tosiasiaan kävellessäni muka tienpiennarta, joka olikin todellisuudessa lumella täyttynyt oja. Kiva yllätys jollekin raskaammalla ajoneuvolla liikkuvalle. Kuparinväristä hiekkaa ja suolaa täällä levitetään tien pintaan oikein huolella. Suolan määrä näkyy tietyn ikäisissä autoissa, joissa pienten ruostetäplien sijaan on variksenmentäviä reikiä peltiosissa. Niin joo, ja autojen vuosittaisesta katsastuksesta ei kukaan ole ikinä kuullutkaan.

Vaikka tässä kovasti onkin opiskeltu, niin eilisen päivän päätteeksi ehdin myös oluelle paikallisen panimon ravintolaan. Siellä sattui olemaan tietokilpailu, johon piti tietysti ottaa osaa. Tiimimme sai nimeksi "Rekkamiehen pastillit" ihan siinä toivossa, että kaksimielinen voittajajoukkueen nimi olisi ollut hieno kuulla kieltä taitamattoman järjestäjän lausumana. 

Itse visailu koostui viidestä aihealueesta: musiikki, vuosi 2012, Euroopan pääkaupungit, urheilu, ja elokuvien sitaatit. Leffasitaateista ja musiikkikysymyksistä olisin tiennyt yhden kymmenestä, mutta onneksi tiimissä oli myös paikallisia, joille amerikkalainen pop-kultuuri oli tutumpi. Urheilukysymyksetkin olivat suurimmaksi osaksi yliopistourheilua tai X-gamesia koskevia, ja minun tietotaidollani vastattiin vain superbowlin järjestysnumeroa ja Red Wingsin ruotsalaisjäsenten määrää koskeviin kysymyksiin. Vuosi 2012 -kategoriassa pääsin loistamaan tietämällä mm. surullisenkuuluisan espanjalaisen freskon entisöintitapauksen ja Usain Boltin 200 m kilpailun voittotuuletuksen olympialaisissa. Euroopan pääkaupunkeja koskevissa kysymyksissä tiimimme pärjäsi jostain syystä aika hyvin pussittaen kahdeksan pistettä kymmenestä! Aina osion päätyttyä tarkastimme ristiin toistemme paperit. Naapuritiimissä ei oltu tiedetty yhtä vahvasti:

Emme olleet lähelläkään kilpailun voittoa, joten en lähde tuomitsemaan myöskään muiden joukkueiden edesottamuksia. Voisi minullakin olla hankaluuksia hahmottaa tämän mantereen maantiedettä tällaisilla vihjeillä. Ravintolaan loppuillasta saapuneella tanskalaisella kaverilla oli kyllä kaikesta huolimatta hyvin hauskaa, kun näytin hänelle oheisen kuvatallenteen :D